Pidin kovasti presidentti Niinistön uuden vuoden puheesta! Siinä oli kaikille ajattelemisen aihetta. On huolestuttavaa, kun tahallinen väärinymmärtäminen yleistyy.
Olen itsekin havahtunut siihen, että pitää olla tarkkana ettei ajattele tai sano jotain väärää. Varsinaisen vihapuheen rinnalle on muodostunut oikein ja väärin ajattelijoiden rintamalinjat ja oikeassa olemisen eetos. Olemme luoneet oman Harmageddonimme. Ihmiset nousevat toisiaan vastaan tuomitsemalla eri tavalla ajattelevia. Perheissä, ystävyyssuhteissa, lähipiirissä, somessa ja politiikassa kertautuu sama ilmiö. Koko keskusteluilmapiiri on latautunut erilaisilla sytykkeillä.
Väärinajattelua voi olla melkein mikä vaan riippuen siitä, kuka on tuomarina. Varsinkin jos käyttää vahingossa tiettyjä triggerisanoja kuten esim. tasa-arvo, vähemmistö, sukupuoli, rasisti tai kansallismielisyys.
Tuntuu siltä, että tietyt aihealueet viskaavat keskustelijat välittömästi jonkin rintamalinjan eri puolille, omiin poteroihinsa. Koodisanat on yliladattu kaikenlaisilla merkityksillä, jotka lähemmin tarkasteltuina eivät liity aina edes keskusteltavaan asiaan, vaan heräävät kunkin oman kokemushistorian uumenista ja rävähtävät päälle jonkinlaisina totuuksina, joita pitää raivokkaasti puolustaa.
Presidentti Niinistö sanoi, että vihapuheella ei ole mitään tekemistä sananvapauden kanssa. Olen samaa mieltä, ei pitäisi olla. Kaikista asioista pitäisi voida ja saada keskustella. Vihapuhetta ei tarvitsisi määritellä aihealueen tai sanojan mukaan vaan sen voisi ratketa yksinkertaisemmin ja itsesensuurilla. Voisi kysyä itseltään onko tarkoitukseni loukata jotakuta? Vahingoittaako sanomiseni tai tekemiseni toista? Onko toimintani self service vai other service -orientoitunutta.
Kristillisessä perinteessä tällaista itsetarkkailua nimitetään omaksitunnoksi. Indo-tiibetiläisessä viisaustraditiossa on hyvä ohjenuora: ahimsa, vahingoittamattomuuden laki. Ahimsan mukaan elävä pyrkii siihen, ettei tietoisesti ajatuksen, puheen tai toiminnan kautta vahingoita ketään. On hyvä kuunnella omaatuntoaan ja ahimsa on hyvä ohjenuora.
Tästä askel vielä eteenpäin on myötätuntoisuus, kyky asettua toisen asemaan ja aktiivinen halu auttaa. Itsemyötätunto opettaa myös suhtautumaan omaan vajavaisuuteensa armollisemmin.
Myötätuntoisuuden rinnalle tarvitaan viisautta ja erottelukykyä. Myötätuntoisuus ilman viisautta on helposti naiiviutta ja kynnysmatoksi asettumista. Erottelukyky ilman myötätuntoisuutta on helposti kylmyyttä.
Läsnäolon ja kuuntelemisen taito ovat tulevaisuuden taidoista tärkeimpiä. Samoin halu ymmärtää ja kyky katsoa syy- ja seuraussuhteita. Alkusyiden hahmottaminen ja historian ymmärtäminen on välillä vaikeaa. Myös omassa elämässä. On helppo syyttää olosuhteita ja toisia, vähän vaikeampaa on katsoa rehellisesti peiliin ja nähdä oman toiminnan seurauksia.
Yhteiskuntarauhaa ei voi saavuttaa vihan ja vastustamisen energialla. Parasta rauhantyötä on tavoitella sisäistä rauhaa ja rauhaa omassa olemuksessaan ja tekemisessään. Sain tästä hyvän muistutuksen muutama vuosi sitten keskustellessani Tiibetin pakolaishallituksen pääministerin Samdhong Rinpochen kanssa. Hän sanoi: ”Jos haluat lähteä rauhan työhön, sinun pitää ensin löytää rauha itsessäsi.”
Heljä Ora
