Olen oppinut olemaan paras versio itsestäni. Ennen syyllistyin ja syytin. Enää minun ei tarvitse. En ota itseäni liian vakavasti. Minun ei tarvitse toimia muiden puolesta tai ottaa liikaa vastuuta. Mitä tapahtui? Muutin suhtautumistani asioihin. Olen oppinut viivästämään omaa reaktiotani. Ei tarvitse pelastaa koko maailmaa, riittää kuin pitää huolta omasta kotipesästä, itsestä. Voi ärsyttää, mutta osaan tehdä korjausliikkeitä. Ei enää pakonomaista puskemista tai syyllisyyttä. Kun peilaa ja ottaa etäisyyttä tilanteisiin, voi viivästää omaa reaktiota. Kutsun tätä uutta, iän mukanaan tuomaa taitoa leikkisästi henkiseksi lobotomiaksi. Jos jotain tapahtuu osaan ihmetellä, tarkkailla, olla vähän kuin teflonissa. Ja pysyn poissa tilanteista, joissa näen suhmurointia.
Suoraselkäinen, reilu ja aikaansaava
Kysyin Heidiltä, millä eläimellä olisi samoja ominaisuuksia kuin hänellä? Salamannopea vastaus: ”Olisin magnusti ja tarkennettuna vielä magnustiemo. Olen suoraselkäinen, reilu ja aikaansaava työkaveri. En ole johtajatyyppiä. Pidän huolta laumastani. Laumassa jokaisella jäsenellä on omat selkeät päivärutiinit, vastuu ja tehtävät. Toimitaan yhdessä, tehdään oma pesti, jotta selviydytään.”
Haluan luoda hyväksyvän ilmapiirin ympärilleni
Olen porukassa toimija, kannustaja ja tukija. Teen asioita mielelläni muiden kanssa. Haluan luoda hyväksyvän ilmapiirin ympärilleni niin kotona kuin töissä. Jos joku tekee virheen, en etsi syyllistä. Pysyn neutraalina, autan ja tuen, jotta ongelma saadaan ratkaistua. Viimekädessä töissä on aina kyse asiakkaasta ja hänen auttamisestaan.
Näen, että ryhmässä on hyvä antaa tilaa kaikille. Kyse on hyväksynnästä. Hyväksy itseni ja hyväksyn muut, juuri sellaisina kuin he ovat. Ei tarvitse enää muuttaa tai paimentaa muita.
Vuorovaikutuksessa havainnoin ja pyrin olemaan läsnä. Haluan luoda ilon ja naurun ilmapiirin jäsenille. Vaikeita vuorovaikutustilanteita on aina silloin tällöin. Asiakas voi haukkua tai solvata; en reagoi, enkä ota itseeni. Taustalla on aina jokin syy. Keskityn asiakkaan ongelman kokemiseen ja kuuntelemiseen. Tiedostan, että siksi me olemme täällä töissä, jäseniämme varten, jotta voimme auttaa ja tukea heitä.
Heidin viisi vinkkiä parempaan työilmapiiriin:
- Älä ylireagoi: Asioihin kannattaa suhtautua neutraalisti, kuuntele ja ole läsnä.
- Jos näet suhmurointia, älä mene mukaan. Sano kuitenkin tarvittaessa mielipiteesi.
- Opi havainnoimaan asioita eri näkökulmista arvottamatta ja ajatuksella: Noinkin voi tehdä tai toimia.
- Keskity omaan tekemiseen ja tee mitä on sovittu.
- Älä paimenna: Jos joku tarvitsee apua, kysy: Voinko auttaa?
Olen oppinut olemaan se paras versio itsestäni. Minulla on sydän mukana töissä ja työ tukee arvojani. Tästä aiheesta lisää seuraavassa blogissa, joka julkaistaan kategoriassa Elämän tasapaino. Voit jakaa ja kommentoida blogia.
******
Heidi Saren toimii Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisissa asiantuntijana jäsenpalvelutiimissä. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus MMAssa. Vastuualueenaan hänellä on palkkaneuvonta ja työhyvinvointi.